Hei te kaikki kaiken karvaiset ystäväiseni.
Tämä vuosi oli sitten siinä. Tai siis vuosi 2013. Ollaanhan jo menossa vuodessa 2014.
En omista kunnollista kameraa joten en pysy laittamaan ainakaan itse ottamiani kuvia.
Vuoteen 2013 kuului monenlaista. Niin iloja ja suruja, niin uusia ystäviä ja ystävien menetyksiä.
Vuonna 2013 menetin kaksi sukulaistani. Toinen oli minulle todella läheinen.
Helmikuussa sain soiton mummilta koulussa ollessani. Sain kuulla että niin sanottu Ukkipuoleni oli kuollut sairaalaan aamulla. Seauraavalla tunnilla minulla oli matematiikan koe. Onneksi meillä oli niin ihana opettaja ettei antanut minulle paperia koska itkin hiljaa paikallani.
Hän jakoi paperit muille ja pyysi minut ulos luokasta. Hän vei minut tuolille ja kyseli kuulumisiani. Hän luuli että olin niin peloissani kokeesta että itkin. Mutta kerroin hänelle viestistä ja hän ymmärsi siis asian ja halasi. Hän toi minulle laukkuni ja sanoi että minun pitäisi mennä kotiin. Olen kovin kiitollinen siitä. Hän on aina ollut hyvin mukava minulle.
Sain myös uuden vihamiehen. En ole varma mitä tapahtui, mutta jotain ilmeisesti. Nimittäin.
Koulun ruokalassa menimme heidän kanssa samaan pyötään syömään, kuten aina ennenkin ja alkoi kamala sipitys: Kuinka he kehtaavat istua meidän kanssamme samaan pöytään.
En jaksa kyllä enää asiasta välittää.
Syksyllä kahdeksannelle luokalle päästyäni tutustuin mahtaviin ihmisiin jotka olivat tulleet seiskalle. Upeita ihmisiä.
Luulin olevani ainut laatuani, mutta heidän kanssaan tunsin etten ole yksin.
Älkääkä myöskään vanhat ystävät luulko että teidät olisin unohtanut. Not a change.
Rakastan ystäviäni, niin uusia kuin vanhojakin. No matter what.
Syyslomalla lähdimme perhelomalle Lanzarotelle, Espanjaan. Upea reissu. Mutta sai kuitenkin surullisen päätöksen.
Junassa takaisin kuopioon tullessamme ( saitte muuten juuri vastauksen kohtaan paikkakunta jossa asun) saimme kuulla , että eräs sukulaisemme oli kuollut. Mummin siskon mies. Kuollut syntymäpäivänään. Pelottavaaa...
Minulla on ollut niin sanottu stalkkeri. Hän ei suostu jättämään minua rauhaan.
Koulussa meillä oli kuoro harjoituksia. Esiinnyimme monissa juhlissa ( itsenäisyypäivänä, kirkossa, joulujuhlaruokailussa ja ''joulujuhlassa'').
Ukkini oli sairaalassa muutaman viikon aivoverenvuodon tai lievän aivohalvauksen takia kaaduttuaan keittiössä.
Kuten huomata saattaa. Vastoinkäymisiä on ollut, ja niistä on kuitenkin yli päästy edes jotenkin.Tähän käykin hyvin sitaatti jonka olen kuullut monesti ja se käy täydellisesti tähän: '' I've always heard that every ending is also a new beginning, we just don't know it at the time. I'd like to believe that's true.'' Mutta kaikkea ei voi kuitenkaan korjata nopeasti, kuten sitä tyhjää kohtaa sydämmessäni, jonka ukkipuoleni vei mennessään, tai sitä pelon tunnetta, kun toinen hyvin läheinen ihminen on taas sairaalassa. Muttei myöskään voi ajatella liian negatiivisesti. Vuodessa on ollut paljon hyvää ja iloitsemisen aihetta.
Haluan siis kiittä muutamaa ihanaa ihmistä:
Hannaa, Oonaa, Sarkkua, Kirsiä, Saaraa, Jennaa ja Annaa sekä Ekiä. Myös Inkeriä saan kiittä ( varsinkin joulujuhla ruokailu seurasta xD )
Mutta erityiset kiitokset menee kuitenkin ihanalle ihmiselle. Marille. Hän on ollut tukenani ja ilonani oikeastaan tasan vuoden. Hän on jaksanut minua ja huomioinut minua tuli eteen mitä tahansa. Ollut ihana ystävä ja olen siitä niin kiitollinen. Joten Mari. 2.1. Älä karkaa. On halattava sinua jotta saan kiittää sinua henkilökohtaisesti.
Mutta voisin sanoa vielä muutaman sanan näin loppuun:
'' Love is our trie destiny. We do not find the meaning of life by ourselves alone; we find it with another'' ~Thomas Merton
'' Being deeply loved by someone gives you strength, while loving someone deeply giver you courage'' Lao Tzu
Kiitos kuluneesta vuodesta ja toivotaan vähemmän vastoinkäymisiä seuraavalle.
